8 vinkkiä kotona työskentelyyn

Ajattelin ennen, että musta ei ikinä olisi tekemään töitä kotona. Se vaatisi hyvää keskittymiskykyä ja itsekuria, koska kotoa löytyy niin paljon muutakin tekemistä. Miten väärässä olinkaan!

Olen nyt tehnyt töitä kotona puolitoista vuotta. Syyskuun alusta alkaen olen tehnyt myös yliopisto-opintojani etänä. Voin työskennellä joustavasti, työmatkoihin ei kulu aikaa ja tarvittaessa voin aloittaa työt vaikkapa aamupalaa syödessäni. 

Unelmoitko sinäkin etätyöstä, mutta töihin keskittyminen mietityttää? Tässä mun vinkit kotona työskentelyyn:

1. Tee työsi tietyssä paikassa

Perusjuttuja, mutta työpisteellä työskentely unohtuu yllättävän helposti. Huomaan hoitavani työjuttuja usein sohvalla tai jopa sängyssä - ei näin! Tee työsi aina työpisteellä, oli se sitten erillinen työhuone tai työpöytä olohuoneen nurkassa. Jos mahdollista, pyhitä työpisteesi vain työntekoon. Näin työ on helpompi pitää erillään vapaa-ajasta.

2. Pyri pitämään kiinni työajoista

Pohdi, mikä olisi sinulle optimaalisin työpäivä ja tee töitä sen ajan. Pyrin hoitamaan työni ja opiskeluni seitsemän-kahdeksan ja kolmen välillä. Aina se ei onnistu, mutta olen itselleni armollinen. Joinakin päivinä tarvitsen unta pidempään, mutta toisina päivinä deadlinet vaativat pidempiä työpäiviä.


3. Huolehdi tauoista

Pidä kiinni tauoista. Älä tee töitä, kun syöt lounasta ja pidä muutama kahvitauko päivän aikana. Työskentely ilman taukoja kuormittaa ja työpäivät tuntuvat raskailta. Jos on mahdollista, voit hyvin pitää pienen tauon vaikka joka tunti. Olen huomannut, että saan työskenneltyä huomattavasti tehokkaammin, kun sallin itselleni reilusti taukoja.

4. Pukeudu ja laittaudu kuin oikealle työpaikalle

Työpäivä ei tunnu työpäivältä, jos sen viettää yövaatteissa ja hiukset sotkunutturalla. Kun pukeudun toimistovaatteisiin ja meikkaan myös kotona, saan enemmän aikaiseksi ja tunnen itseni ammattilaiseksi. Työ ja vapaa-aika on helpompi erottaa toisistaan, jos et pukeudu töissä kotivaatteisiin.

5. Kokeile, mikä auttaa sinua keskittymään

Keskitytkö paremmin silloin, kun kuuntelet klassista musiikkia? Tai saatko ajatuksesi kasaan naksuttelemalla kuulakärkikynää? Onneksi olet kotonasi ja voit tehdä ihan mitä haluat parantaaksesi keskittymistä. Itse kuuntelen aina kirjoittaessani musiikkia. Usein myös laulan mukana.


6. Lähde välillä liikkeelle

Teen jokseenkin luovaa työtä ja joskus flow on hukassa. Lähden silloin kesken työpäivän salille tai lyhyelle kävelylle. Turha jäädä kotiin miettimään, miksi työt eivät suju, kun voi hetken tehdä jotain muuta ja palata virkeänä töiden pariin. Toki näinä päivinä työskentelen pidempään, mutta teen sen ihan mielelläni. Minusta on ihanaa, että minulla on vapaus tehdä työpäivän aikana mitä haluan!

7. Pidä ergonomia kunnossa

Huolehdi siitä, että teet töitä hyvässä asennossa. Minä ainakin otan helposti kotona hieman liian rennosti työasentojen kanssa, mikä kostautuu myöhemmin hartiakipuina. Tarkista myös, että työtuolisi ja pöytäsi ovat kunnollisia. Itselläni on sähköpöytä, jotta voin välillä työskennellä myös seisten.

8. Verkostoidu somessa

Työpäivät kotona voivat tuntua yksinäisiltä. Älä siis pode huonoa omatuntoa, jos roikut osan työpäivästä somessa. Viestittelen usein kavereilleni ja keskustelen yrittäjäryhmissä tai omaan alaani liittyvissä Facebook-ryhmissä.

***

Onko sinulla hyväksi havaittuja keinoja keskittyä töihin tai opiskeluun kotona? Vinkkaa kommentteihin!


Pitäisit myös näistä teksteistä

1 kommenttia

  1. Kiitos hyvistä vinkeistä, otan nämä talteen ja yritän alkaa toteuttamaan. Heti ensimmäisenä täytynee ottaa tuosta kiinni: "Työpäivä ei tunnu työpäivältä, jos sen viettää yövaatteissa ja hiukset sotkunutturalla. Kun pukeudun toimistovaatteisiin ja meikkaan myös kotona, saan enemmän aikaiseksi ja tunnen itseni ammattilaiseksi. Työ ja vapaa-aika on helpompi erottaa toisistaan, jos et pukeudu töissä kotivaatteisiin." :D

    VastaaPoista